Sivut

tiistai 10. joulukuuta 2013

maneesilla

Suunnattiin perjantaina maneesille hyppäämään ihan itsekseen ja rakennettiin kolmois sarja ensin kahden ja sitten yhden laukan välillä. Lisäksi kasattiin vielä pysty kaarevalle linjalle. Nakke oli ihan hyvä. Laukka pyöri nyt paremmin ja sitä myöten lähestymisetkin sujui helpommin. Ainuit mikä tuotti ongelmia oli sarjan viimeinen pysty-okseri väli yhdellä laukalla. Nakke kyllä hyppäsi sen aina ihan puhtaasti, mutta pakka kerkesi levitä aina niin paljon että hypyistä tuli mitä tuli ja varsinkin hypyn jälkeen kesti muutaman askeleen verran saada paketti kasaan.. Aloitettiin hyppäämään ihan pienistä ja lopussa tultiin sarjaa metrinä ja nostettiin pytyä vielä kympiksi. Muutama hyvä hyppy ja lopetettiin siihen, ens kerralla vois kokeilla jotain pientä rataharjotusta!
Nancy Walkerin piti tulla pitämään meille vkl valmennusta, muttei päässytkään :\ höh.. Ja seuraavan kerran tulee ilmeisesti vasta maalis- huhtikuussa.. sitä siis odotellessa :D

muutama tosi tosi huono kuva hyppelöistä :D











Sunnuntaina Saga kävi auraamassa Lappeenrannassa. Oli vähän ulapalla alkuun 100m:n pakilta, mutta lopussa otti hyvän kirin joka meilkein riitti voittoon, muttei ihan kuitenkaan ja kakkos sijaan saatiin tyytyä. Ihan hyvä pienen huilin jälkeen, sillä Lappeen rata oli ihan kauheassa kunnossa. Sisäradalla ei voinut edes ajaa, kun kuoppia ja irtolunta riitti.. Ensi viikolla vielä Vermoon kokeilemaan ja sitten olis ponienkin osalta tää kausi päätetty.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti